Nojatuolin verhoilusta jäi sopivasti kangasta jäljelle ja päätin ommella siitä nk. vartalo tai pötkylätyynyn. Eli pitkä ja kapea tyyny. Toteutin tämän siten, että tein päälisestä helposti irrotettavan ja pestävän.
Ensin ompelin lakanakankaasta sisätyynyn, minkä täytin vaahtomuovi murskalla. Jotta murska ei tuntuisi läpi, päällystin sisätyynyn senttisellä vanulla, minkä harsoin kiinni käsin pikku tikein tyynyn ympärille.
Vasemmalla sisätyyny (mikä siis päällystetty vanulla) ja oikealla näkyy tyynyn suuaukko.
Suuaukkoon laitoin sulkemista varten kolme nepparia, mikä oli parhaiten istuva ja kuitenkin siisti ratkaisu koska tyyny oli niin kapea ja pitkä.
Tyyny valmiina.